Helena Sinervo

A child is a house that parents inhabit.
How clear the small objects,
how the toys excite one's pity, little clothes
...

Few forget the sea
for one droplet,
but I don't remember
your face, only the drop
that hung from the tip of your nose
and fell into the wine glass.

Was I looking at you
or at myself, or at something
in between, I don't remember
but the incandescent light
struck that droplet and shimmered
and, shimmering, fell.

The wine still trembles.
...

How would you know
what fire is.
A collision, a mouth
bent out of shape.

She sat in the car,
cried for her sister
long enough
for her hips to decay.

How would you know
what decay is.
The moon, jammed in place
points at two.

She sat on the train,
cried for her sister
long enough
for the rails to rust.

How would you know
what longing is.
Slanted day,
call disconnected.
...

Hän oli vuorannut asuntonsa ikkunat
valkealla silkkipaperilla joka päästi valon lävitseen
mutta esti näkemästä pihan puita
ja pensaita, pihan poikki kulkevia naapureita.
Hän maalasi simpukoita, jotka raottuivat
jonnekin mistä häämötti pehmeä valo,
simpukka simpukan jälkeen ilmestyi kankaalle
ikään kuin elämä olisi ollut hänelle loputon ja suunnaton
ranta loputtomine ja suunnattomine simpukoineen.
Ehkä hän oli oikeassa, ja me elämme simpukan elämää,
että kieputamme ja kehräämme helmiäisrihmaa
haavoittavan sirpaleen ympäri
ja raotumme kohti valoa,
joka lopulta meidät tappaa.
Katso nyt näitäkin kovertuneita kierteitä,
eivätkö ne lopulta syöksy jonnekin syvälle?
...

Tuhkamieleen tepsii konsti, jonka eräs lintu hänelle opetti,
varhainen lintu, madonnappaajalintu:
Älä enää sängyssäs kuhki, älä vällyissä veny!
Älä uuninpankolla kylkeäs kuumota,
vaan nuorten koivukinttujes päälle
nouse, sie sorja poika, ja laula!
Sie kasteen ja kukkaloiston kevätimmyt,
tallaa jo polkuas, korukenkä, ja laula,
notta hyvät hopiapalatsit eteesi nousevat,
hyvät sydänrihmat ja heleät katsannot kaikelle väelle,
sie syksyn punaposki eukko, nouse ylös
ja nuissa näppäröissä sormissasi
neulo vimmatut värssyt, niin vihivärssyt
kynsikoppeloissas väkerrä
notta suut soukemmatki ja leuat äkkikäreät
auki ammolleen loksahtaa,
ja sie mielin makein mehileilit täys
voit illan tullen takaisin pesälles lentää.
Näin hänelle eräs lintu opetti, madonnappaajalintu.
...

Tuntuu kuin jokin tai joku olisi tunkeutunut hänen aivoihinsa,
eräänlainen sihinä ja kohina, verenhyöky,
eräänlainen puristus, ehkä ruuvipenkki,
iskut palleaan tai poskeen
taustalla vuosikausien työpaikkakiusaaminen
ja ankara väheksyntä auktoriteettien taholta,
taustalla monenlaista vakavaa hyväksikäyttöä
jo lapsuudessa, jo hennoista balettitossuista
himertyvässä ruusunpunassa, niiden varjoissa,

eikä hän mahda mitään noille tunkeutujille,
hänen aivonsa ovat täysin alttiina
kaikelle runnomiselle ja telomiselle
jota niin läheiset kuin kaukaiset harjoittavat,
hänestä tuntuu kuin hän olisi takertunut verkkoon,
hän on takertunut siihen verkkoon
jonka osaksi hän ei pääse, ja hän on alkanut etsiä
jotakin huojennusta ja lepopaikkaa, oli se sitten
taivaan kuilu tai ilmakehään syöksyvä meteoriitti.
...

Että hetkellä a jossakin avaruuden pisteessä a
Auringosta tyhjyyden halki matkannut valo
muuntautuu kemialliseksi energiaksi,
jota elävät solut käyttävät työhön.
Se on ihmeellistä, eikö olekin, kuin Maahan iskeytynyt
jättiläismäinen avaruusruusu, kuin Maahan iskeytynyt
jättiläismäinen avaruuspergola, kuin Maahan iskeytynyt
valtaisa avaruustalvipuutarha,
ihmeellistä, valtaisaa, oudonoutoa,
että sivutuotteena syntyy tunteita ja haluja
jotka eläinsoluja liikuttavat, ajavat kohteesta toiseen,
spanielinsilmin, niiden lauhkein, syvälle tunkeutuvin katsein,
jotka ahtaalle ajettuina, kuin rappukiven alta paljastuvat siirat,
pakenevat sinne tänne?

i
...

Solisluusi kuluma, sen epäsymmetria.
Syntynyt lapsen kantamisesta,
oikeutetuimmasta painosta Auringon alla.
Olemme saman pöydän ääressä,
välissä kynttelikkö, kynttilöiden liekit.
Viinissä maistuu hevostalli ja tammenterhot,
ripaus aprikoosihilloa ja luumusosetta, kuivattu mango.
Suutuntumasta holahtaa kirpakka elokuun ilta,
illan mineraalit, jotka pyyhkivät ratsastajan kasvoja.
Lasit puoliksi täydet, kynttilät puoliksi palamatta.

Sinulta olen saanut tämän, että lapsi on nukahtanut
ja protestanttinen kunnollisuus potkaistu pihalle.
Saturnus jatkaa vaellustaan Auringon ympäri, jatkakoon,
me nuuhkimme tätä tuoreen persiljasilpun tuoksuista,
ripottelevien ja rusottavien sormenpäiden näköistä hetkeä,
jonka sienipiiraan suussasulavassa hahmossa syömme.
Solisluusi epäsymmetria, piste ajassa ja historiassa,
outo kuin Maahan iskeytynyt avaruusruusu.
Ilman että vimpan päälle asiaa harkitsen
minun oikea käsi siirtyy pöydän yli
ja tarttuu sinun vasempaan.
...

Napa sinun vartalosi epäsymmetriakeskus
Nenä sinun naamasi epäsymmetriakeskus
Luomi sinun rintasi epäsymmetriakeskus
Keskisormi sinun kätesi epäsymmetriakeskus
Maa minun avaruuteni epäsymmetriakeskus
Alakulo minun tunteitteni epäsymmetriakeskus
Hiiliatomi minun molekyylieni epäsymmetriakeskus
Niin hiton epäsymmetristä
Niin hiton vinksahtanutta
Niin hiton luokillaan olevaa
Niin himputin ja pamputin kenoa ja vinoa
Niin pirun Pisaa piirittelin:
Niin vajonnutta
Niin langennutta
Niin sählättyä
Niin kipeästi purevaa
lämmittelin ja lemmittelin,
sydänvesillä pirskottelin
...

Kuulin hänen kuolemastaan, kun eräs nainen, kun eräs
avohoitopotilaan näköinen ruokkoamaton naikkonen
tuli nykimään hihasta yhdessä keskustan kahviloista.
Meinas latte lorahtaa väärään kurkkuun ja lorahtikin, yskin monta minuuttia.
He olivat olleet parhaat ystävät, mikä naikkosen kannalta
merkitsi valtavaa syyllisyyden taakkaa, ja aloin epäillä
että hän olisi halunnut vierittää kantamuksensa
juuri minun harteilleni, minähän olin sopiva sellaiseen,
minun lempeät spanielinsilmäni olivat kuin kaivo,
johon saattoi pudottaa mitä tahansa. Toistan: mitä tahansa.
Silkan herkkyyteni vuoksi ravistauduin irti ja lähdin harppomaan asemalle,
mikä ei ollut hyvä ratkaisu, koska siellä romanikerjäläiset
alkoivat roikkua hihoissani, vuoroin toisessa ja toisessa.
Mikä siinä on, että romaneja aina syrjitään, missä he sitten ovatkin
heitä syrjitään aina sen enempiä ajattelematta.
Tämän tosiseikan vuoksi en hennonut karistautua heistä eroon
vaan lähdin salaperäisessä seurueessa sataman konttialueelle,
jonne he olivat pystyttäneet siivottomat leirinsä.
...

Sateenkaari. Se heijastuu merestä nyt,
kun aurinko on päivän viime hetkiksi tullut esiin
ja sade vihdoin tauonnut.
Miksi muistan haikean mollisävelmän,
jota sairas tyttö soitti vuosia sitten pianolla?
Jotakin slaavilaista siinä on, tai ainakin itä-eurooppalaista, haikeaa,
niin kuin lapsi joka on joutunut kauas kotoa,
niin kuin lapsi joka suree mutta tietää
että itku ei auta, asiat vain ovat niin kuin ovat,
ja siksi hän katselee vakavin, kuulain silmin,
katselee katselemasta päästyään, ikkunasta ehkä.
Sydämestä vääntää kun se toistuu ja toistuu, korvamato.
Mistä ne pulpahtelevat, sävelmät, sitäkään en ole vuosiin kuullut?
Nyt se ilmestyy yhtaikaa sateenkaaren kanssa.
Kaipausko sen houkutteli esiin, sävelmän ja sateenkaaren,
vai toivatko ne päinvastoin laahuksissaan tämän tunnelman,
kuin joku tai jokin avaruuden korkeissa kupoleissa
odottaisi ja katselisi vakavin, kuulain silmin?
...

Joinakin hetkinä olet heittänyt ankkurisi ja viivyt. Ehkä kangasmetsät, ehkä mustikanvarvut ovat kutsuneet sinut holveihinsa. Silloin ihon kiraalisolmut, niiden hiljaisuusväki. Olen seurannut kannoillasi tänne missä lehvästö heittää varjon solisluittesi päälle, missä varjot lehteilevät kasvojeni surukirjaa. Naaman. Siellä missä kallio hievahtamatta liikkuu kantapäiden alla, missä kipeästi huikkaa kuikka. Rautiainen repii illan silkkipaperit, illan resitatiivit. Aivan lähellä toisiamme rakennumme tyhjyydestä, kosketamme toistemme tyhjää tilaa, koordinaatteja hiukkasten välissä. Onko piilossa jotakin muuta, jokin tiikeri tai toinen toistaan mätkivä kirahvinkaula?
...

Syväloukkaantunut? Niin, mutta koska ja kenelle?
Sanoisin että haavoittunut, vähän kuin olisi saanut
osuman jossakin ampumavälikohtauksessa,
kun on sattumalta eksynyt väärään aikaan ja paikkaan,
ehkä jo siinä vaiheessa kun siittiö on tunkeutunut munasoluun,
niin kuin se joka on juuri sillä onnettomimmalla hetkellä
astunut säästökirjansa kanssa pankkiin
mielessä jokin pitkään haaveiltu ostos.
Mutta sille kohtaukselle hän on velkaa olemassaolonsa,
sille mitä ei olisi lainkaan pitänyt tapahtua.
Kaikki nautinnot ja ilot, kaikki viiltävä kauneus
joka on hänen kontolleen heitetty
maksaa samaa panttia kuin hänen haavansa,
saman lasin takaa, saman sateen huuhtomina ne tuijottavat.
Mikä olikaan se olemassaolon perustava laki?
Välttämätön ja tappava.Syväloukkaantunut? Niin, mutta koska ja kenelle?
Sanoisin että haavoittunut, vähän kuin olisi saanut
osuman jossakin ampumavälikohtauksessa,
kun on sattumalta eksynyt väärään aikaan ja paikkaan,
ehkä jo siinä vaiheessa kun siittiö on tunkeutunut munasoluun,
niin kuin se joka on juuri sillä onnettomimmalla hetkellä
astunut säästökirjansa kanssa pankkiin
mielessä jokin pitkään haaveiltu ostos.
Mutta sille kohtaukselle hän on velkaa olemassaolonsa,
sille mitä ei olisi lainkaan pitänyt tapahtua.
Kaikki nautinnot ja ilot, kaikki viiltävä kauneus
joka on hänen kontolleen heitetty
maksaa samaa panttia kuin hänen haavansa,
saman lasin takaa, saman sateen huuhtomina ne tuijottavat.
Mikä olikaan se olemassaolon perustava laki?
Välttämätön ja tappava.
...

From behind the sun, out of the fiery lap of a particle storm
he landed below this reading lamp
and immediately charged from one room to the next,
pennants streaming from shoulder blades,
and on the cloak, the early germs of identity
small enough to fit in a teaspoon.

Meadow and speedwells under his eyelids, what did he set out to do?

To build a race track, then to kneel down
on frail grass knees
in front of his toys.
...

Leave the door open, be so kind.
Nothing compares to the wind.
As it blows through the building from the back yard,
the curtains get big bellies, the blinds clank,
the flagpole rope flaps
across the strait, under the bridge, through town
nothing compares.
So, in the springtime, I dream of an autumn storm,
how it knocks down trees and scaffolds,
tears off roofs, nothing compares.
Did you read about the woman who walked her dog on a bridge?
It swooped her into the river, she drowned, I would have liked
to see that, nothing compares.
I've been wondering why
you come here, with your child,
your mother disappeared a long time ago, now she floats
on a calm sea, calm the whites of her eyes.
...