Maailma sieluuni Poem by Paul-Eerik Rummo

Pakottamatta maailma sieluuni suli,
pääsi sydämeen kuin itsestään,
jäi valvoessani huoneen pimeään
päässä pyhimyskehä kuin taivaan tuli.
Onko se lohduksi vai tuskan aihe?
Tuijottaen se pienensi lamppuni liekin.
Alkaako rauhan vai rauhattomuuden vaihe?
Velvoittaako se - vai tyhjiin viekin,
tuliko aivan suotta, sattumoisin?
Juuri kun silmäni näkö väsyi ja väheni,
silloinko juuri kulkija majaani läheni,
aikansa viipyi kunnes päätti toisin,
itsensä vyötti taas ja jälleen meni
vähin äänin niin kuin kerran tuli.
Koruton kauneus jäi muistokseni,
ei kova, vain karu; lenseä tuli
joka ei polta, jotakin vienoa, kainoa,
alati altis toista puoltamaan,
yhtä kaikki ja kaikenkaikkiaan
yksi ja ainoa - yksi - ainoa.