HIRVIÖ RUISPELLOSSA Poem by Jürgen Rooste

olen hirviö ruispellossa
syön lapsia

olen yhtä vanha
kuin aika

tai vähän vanhempi
en minä niin tarkkaan muista

tuuli puhaltaa tuntosarvissani
ja viheltää korvakäytävissäni

minussa on hirveästi murhetta
eikä se murhe ole yhtään kaunista

miksi sen pitäisikään olla
miksi pitäisikään käymän niin

että hän
joka valvoo tuolla ylhäällä

se joka pyydystää lapsia
on jo vanha ja väsynyt

niin että joskus lapset
livahtavat hänen ohitseen niin että
minä syön heidät
koska olen hirviö ruispellossa

iso ja nälkäinen
ja kaunis

nimeni on elämä
kuolema - sanovat toiset

ne typerykset