[Hän oli vuorannut asuntonsa ikkunat] Poem by Helena Sinervo

Hän oli vuorannut asuntonsa ikkunat
valkealla silkkipaperilla joka päästi valon lävitseen
mutta esti näkemästä pihan puita
ja pensaita, pihan poikki kulkevia naapureita.
Hän maalasi simpukoita, jotka raottuivat
jonnekin mistä häämötti pehmeä valo,
simpukka simpukan jälkeen ilmestyi kankaalle
ikään kuin elämä olisi ollut hänelle loputon ja suunnaton
ranta loputtomine ja suunnattomine simpukoineen.
Ehkä hän oli oikeassa, ja me elämme simpukan elämää,
että kieputamme ja kehräämme helmiäisrihmaa
haavoittavan sirpaleen ympäri
ja raotumme kohti valoa,
joka lopulta meidät tappaa.
Katso nyt näitäkin kovertuneita kierteitä,
eivätkö ne lopulta syöksy jonnekin syvälle?