[Solisluusi kuluma, sen epäsymmetria] Poem by Helena Sinervo

Solisluusi kuluma, sen epäsymmetria.
Syntynyt lapsen kantamisesta,
oikeutetuimmasta painosta Auringon alla.
Olemme saman pöydän ääressä,
välissä kynttelikkö, kynttilöiden liekit.
Viinissä maistuu hevostalli ja tammenterhot,
ripaus aprikoosihilloa ja luumusosetta, kuivattu mango.
Suutuntumasta holahtaa kirpakka elokuun ilta,
illan mineraalit, jotka pyyhkivät ratsastajan kasvoja.
Lasit puoliksi täydet, kynttilät puoliksi palamatta.

Sinulta olen saanut tämän, että lapsi on nukahtanut
ja protestanttinen kunnollisuus potkaistu pihalle.
Saturnus jatkaa vaellustaan Auringon ympäri, jatkakoon,
me nuuhkimme tätä tuoreen persiljasilpun tuoksuista,
ripottelevien ja rusottavien sormenpäiden näköistä hetkeä,
jonka sienipiiraan suussasulavassa hahmossa syömme.
Solisluusi epäsymmetria, piste ajassa ja historiassa,
outo kuin Maahan iskeytynyt avaruusruusu.
Ilman että vimpan päälle asiaa harkitsen
minun oikea käsi siirtyy pöydän yli
ja tarttuu sinun vasempaan.