Olli Heikkonen Poems

Älä lausu minun nimeäni turhaan,
sillä minä tulen kun kutsut. Tulen metsien läpi,
sarveni raapivat sammalta ja kaarnaa,
minun hengitykseni salpaa lintujen laulun, nostaa ilmaan
märät lehdet ja maatuneet neulat.
Kohotan sieraimet tuuleen,
pihkat ja pihlajanmarjat, haistan ihmisten ikävän.
Miksi he minua kaipaavat, minun sarveni
ovat luiset ja tuovat vain kipua. Miksi he
vetävät voimalinjaa, miksi päällystävät metsätien.
Minun sorkkani puhkovat asvaltin
ja silmäni imevät valon.
Älä kutsu minua
omenapuidesi katveeseen. Älä tule
minun metsäni pimeyteen.
Älä tule. Juurakot takertuvat jalkoihisi,
piikkipensaat repivät ihosi rikki.
...

Don't take my name in vain,
for I'll come when you call.
I come through forests,
scrape moss and bark with my antlers,
mute birdsong with my breath, blow
wet leaves and mouldered needles in the air.
I raise my nostrils to the wind,
the resins and rowan berries, I smell human longing.
Why do they long for me, my antlers
are bony and bring but pain. Why do they
build power lines, pave the forest path.
My hooves puncture the asphalt
and my eyes soak up the light.
Don't invite me
to the shade of your apple trees. Don't come
to the darkness of my forest.
Don't come. The roots will cling to your feet,
thorn bushes tear your skin.
...

Upota sormet minun turkkini pimeyteen,
sillä minä olen metsän kruunattu valo.
Minun kruununi on juurakko
joka imee voimaa raa'asta mullasta.
Minun hengitykseni
lävistää lintujen höyhenpeitteen
ja kuorruttaa saniaiset huurteella.
Minä olen erehtymätön koneisto,
tikittävä viestintuoja ja nuoren leimikon tuoksu.
Joka ikinen yö jätän sorkanjälkiä
puutarhasi kuohkeaan multaan.
Joka ikinen yö kasvaa hengityksen pilvi.
...

Sink your fingers into the darkness of my fur,
for I am the crowned light of the forest.
My crown are the roots
which draw strength from raw soil.
My breath
penetrates birds' plumage
and coats ferns with frost.
I am an infallible machine,
a ticking messenger and
the scent of a young forest marked for cutting.
Each night I leave hoof prints
in your garden's porous soil.
Each night the plume of breath keeps growing.
...

Kun uin lammen yli, kerään levää
sarvieni talikkoon. Nostan taivaalle
ulpukkatähdet, nostan kaislakuun
iloksi niille, jotka suru kuljetti näin
kaukaiseen kuusikkoon. Terveiset
terveille, pian tauti nakertaa teidänkin
maksaanne, haimaa, kivestä tai keuhkoa,
ratkoo kalvot ja nivelpussit.
Silloin kaislakuu pirskottaa valoa
teidänkin porstuaanne, sataa suomuja,
sitä yhtä ja samaa himmeää valoa
vuorokaudesta toiseen. Ei voi mitään,
ei kaadu koivunranka, kolmioksa,
se kuoleman toteemi, jonka
käsivarsille käpertyvät vanhukset
ja lapset kuin kuivat lehdet,
ei mitään voi, vaikka sarvieni
seitsenpiikki kolahtaa sen runkoa vasten.
Kuu kuivuu,
kaisla kaislalta se purkautuu tuuleen.
...

Sulkisit jo silmäsi.
Heidän valonsa on muita valoja kirkkaampaa.
Se pakottaa silmiä ja korventaa niskaa.
Se tulee puiden takaa, ihmisten valo,
ja saa minut säntäämään
pensaisiin ja pitkään heinään
metsän hyiseen ytimeen.

Että millaista on pudota suohon
suorin jaloin, sorkat kuin lyijypunnukset.

Ihokarvat työntyvät turpeeseen,
jokainen huokonen
rävähtää auki. Rävähtää auki

sillä mudan ja liejun syvyyksiin
on juurtunut pehmeä valo,
sinne on juurtunut
yksinkertainen valo.
...

Won't you close your eyes.
Their light is brighter than other lights.
It aches in the eyes and scorches the neck.
It comes from beyond the trees, human light,
and makes me race
to the shrubs and tall grass
to the icy core of the forest.

And what it is like to sink into the swamp
with straight legs, hooves like lead weights.

Hairs push into the turf,
every pore
bursts open. Bursts open

for in the depths of mud and sludge
a soft light has taken root,
a simple light
has taken root.
...

Älä hipaise, liekki polttaa sormenpäitä.
Työnnä tuleen koko kämmen,
työnnä turkkini viileyteen,
sillä minä tulen metsien ja soiden takaa.
Kerran keuhkoni täytti hyinen usva, lumikiteet raapivat sarvia.
Jääkentät liikahtivat. Puhuin ihmisen äänellä.
Kuinka korkeaa puhetta, kuinka matalaa. Ääneni kiiri
metsän läpi. Puut kohahtivat, ruohokenttä kutistui.
Tulin lähemmäs, ohitin ensimmäiset lähiöt,
ensimmäiset valaistut talot, joista jokin on sinun kotisi.
Älä hipaise,
kynsiisi jää jäätikön ääri.
...

Don't touch, the flame will burn the fingertips.
Thrust your whole palm into the fire,
thrust it into the cool of my fur,
for I come from beyond the forests and swamps.
Once my lungs were filled with ice-cold mist,
snow crystals scraped my antlers.
Ice fields shifted. I spoke with a human voice.
What fine words, what low lines. My voice resounded
through the forest. Trees stirred, the lawn shrank.
I came closer, past the first suburbs,
the first lit houses, your home somewhere among them.
Don't touch,
the glacier's edge will stick to your nails.
...

Minä tulen läpi tuiskun,
huudan kuin halla tai haitari.
Läpi viiden tuulen ja kinostuvan ajan
tulen virvatulta ajaen, tulen sieltä
missä liekki palaa, yötä päivää
kytevät suot, missä muta kuplii.
Kaipuu on täyttänyt keuhkojeni palkeet.
Minun huutoni
on muita huutoja kylmempi.
Se jäätää järvet ja kiristää kivet
rannoille kuin hampaat.
Se murskaa marjat ja kuorii pihlajat.
Se jähmettää metsän.
Vain lumi tupruaa, järven yllä
loputon lumi.
...